Hotelli-Ravintola Vaihmalan Hovi sai arvostetun Rôtisseurs -kilven

31.10.2022

Lempäällä, keskellä kaunista maalaismaisemaa sijaitsevan Vaihmalan Hovin ravintolalle myönnettiin viikonloppuna Chaîne des Rôtisseurs -kilpi. Kilpi on osoitus ravintolan korkeasta tasosta, pitkäjänteisestä ammattitaidon jatkuvasta kehittämisestä sekä ammattitaitoisesta salihenkilökunnasta.

” Chaine des Rotisseurs kilpi on korkein ravintoloille myönnettävä tunnus. Minulle kilven saavuttaminen kertoo ennen kaikkea intohimosta. Vain aidon intohimon kautta on mahdollista ylittää itsensä niin keittiössä, salissakin kuin muussakin kehittämisessä ja siten tuottaa sellaisia ikimuistettavia makuelämyksiä, joita kilpiravintolalta odotetaan. Vaihmalan Hovi on erinomainen esimerkki, kuinka periksiantamattomalla työllä ja intohimolla voidaan luoda ikimuistettavia elämyksiä. Olemme äärimmäisen iloisia, että pystymme tunnustamaan tämän työn merkittävyyden myöntämällä heille Kilven”, sanoi Chaîne des Rôtisseurs-kilven luovuttanut Chaîne des Rôtisseurs Finlanden valtavouti Johanna Hornborg.

Vaihmalan Hovin yrittäjä ja ravintolan intohimoiselle kehittämiselle omistautunut Noona Rissanen on viime vuosina panostanut ravintolassa erityisesti elämysten toteuttamiseen. Koronapandemian aikaan Noona päätti kouluttautua Italiassa jäätelön valmistukseen ja tätä nykyä ravintolassa tarjoillaankin vain itse tehtyä artisaani gelatoa. Lisäksi ravintolassa on omistauduttu täydellisen suklaan valmistukseen ja Vaihmalan Hovissa paahdetaan nykyään Etelä-Amerikasta tilatut kaakaopavut itse ja tarjoillaan suussa sulavia suklaaelämyksiä.

Vaihmalan Hovissa keittiömestarina toimii Paavo Pekonen ja ravintolapäällikkönä Kimmo Ahonen. Noona on luotsannut tiimin kanssa ravintolasta elämyskohteen Pirkanmaan seudulle, keskelle kaunista ja rauhallista maalaismaisemaa, jonne kannattaa ajaa pidemmänkin matkan päästä.

”Ylpeinä saamme kiinnittää ravintolamme seinään kilven, joka kiteyttää kaiken sen uurastuksen, tinkimättömyyden, rakkauden ja intohimon, jolla olemme rakentaneet yhden Suomen ainutlaatuisimmista maaseuturavintoloista”, toteaa Noona Rissanen saadusta gastronomisesta arvostuksesta.

Kuvat: Niki Malmros