Turun jäsenkirjeet



Jäsenkirje lähtee jäsenille sähköpostilla pääsääntöisesti kerran kuussa. Kirjeet kootaan talteen näille sivuille. Tältä sivulta löydät aina uusimman jäsenkirjeen ja valikosta pääset selaamaan vanhempia kirjeitä. Vuodesta 2021 alkaen kirjeet on jaoteltu vuosittain, sitä vanhemmat kirjeet löytyvät arkistosta.
Arvoisat Rôtisseurs-jäsenet
Vaikka kesää on vielä jäljellä, päivät alkavat vähitellen lyhentyä ja luonto värjäytyy upeaan väriloistoonsa öiden viilentyessä.
Kun kesä on jäänyt taakse syksyn sadonkorjuuaika alkaa, se on kaikille ruuan ystäville kiitollista aikaa, puutarhojen ja metsien sato on runsaimmillaan.
Parhaillaan on menossa sorsastus ja hirvestys. Ravustuskausi jatkuu vielä lokakuun loppuun saakka.
Lue koko kirje täältä.
Arvoisat Rôtisseurs-jäsenet
On aika palailla takaisin kesälaitumilta ja aloittaa jälleen aktiivista syyskautta. Toivon, että te olette kaikki saaneet viettää rentouttavaa loma-aikaa, nauttien Suomen kesästä ja ruoanlaitosta yhdessä läheisten sekä ystävienne kanssa.
Syyskuussa järjestetään kaksi jäsentilaisuutta; lauantaina 9. syyskuuta päästään yhdessä todistamaan järjestön ravintolakilven luovuttamista Borg Kitchen & Bar ravintolaan Porissa. Loppukuusta keskiviikkona 27. syyskuuta järjestetään Oktoberfest, Ravintola Rikalan Krouvissa. Tilaisuuden tarkat tiedot löytyvät seuraavasta jäsenkirjeestä. Molempiin syyskuun tilaisuuksiin järjestetään yhteiskuljetus Charter Muurisen bussilla.
Turun voutikunta palkitsee Haarukka-palkinnolla, joka toinen vuosi alueensa parhaan salityöntekijän ja parhaan kokin. Tervetuloa todistamaan palkinnon jakoa lauantaina 30. syyskuuta Turun Ruoka- Viinimessuilla, Turun Messukeskuksessa. Tarkka kellonaika ilmoitetaan seuraavassa kirjeessä.
Lue koko kirje täältä.
Kesäinen tervehdys Rôtisseurs-jäsen
Turun voutikunnan kevätkauden ohjelma on takana. Suuret kiitokset teille kaikille aktiivisuudestanne. Aurinko on hellinyt lämmöllään kaikkia kevätkauden ja kesäkuun viimeisiä tilaisuuksia.
Ruokavuosi rytmittyy raaka-aineiden sesonkeihin ja vuoden ajan erilaisiin juhliin, joita juhlistetaan hyvällä ruualla. Erityisesti kesäaika on ruuan juhlaa. Merkkipäivinä monissa perheissä nautitaan aina tiettyjä perinteisiä juhlaherkkuja. Perinteisistä juhlaherkuista jää meille makumuistoja, jotka ovat hyvin tärkeä osa yhdessä syömisen nautintoa ja kulinarististen perinteiden jatkumoa. Yksi tärkeistä ruokaan liittyvistä perinteistä edessä oleva kesän tärkein juhla, juhannus. Suomalaiselle kesä alkaa juhannuksesta, jolloin kaikki siirtyvät kokkailemaan ulos grillin ääreen tai mökkikeittiöihin.
Jäsentilaisuuksissa alkaa nyt kesätauko. Ennen kesätaukoa, Turun voutikunta teki kesäretken Turun ulkopuolelle Saarioisten Sahalahteen. Voutikunta on ollut myös hyvin aktiivinen Turun ruokaviikkojen tapahtumissa.
Lue koko kirje täältä.
Arvoisa Rôtisseurs-jäsen
Pian saadaan nauttia ihanista kesäpäivistä ja herkutella tuoreilla kasviksilla ja uusilla perunoilla – sillin, tillin ja voin kera. Kesällä tietysti myös grillataan. Suomalaiselle kesä alkaa juhannuksesta, jolloin siirrytään kokkailemaan ulos grillin ääreen tai mökkikeittiöihin. Nautitaan kesästä ja ruuanlaitosta yhdessä läheisten ja ystävien kanssa.
Ennen kuin siirrytään kesälaitumille ja juhannuksen viettoon, päästään grillaamaan ammattilaisten opastamana aitoa barbequeta.
Ennakkotiedoista poiketen Grillaustyöpajan päivä ja paikka on muuttunut.
Turku Rôtisseurs BBQ-grillaustyöpaja pidetään Turun Mestaripalvin pihalla, Radiomiehenkatu 4, 20320 Turku. Turun Mestaripalvi.
Lue koko kirje täältä.