2014 10.4. Vanajanlinna

 

Keväiselle matkalle Vanajanlinnaan osallistui valitettavien peruutusten vuoksi lopulta vain 27 paistinkääntäjää. Perillä meitä odottelivat Vanajanlinnan isäntäpari Maarit ja Pekka Vihma sekä Ravintolapäällikkö Juhani Karjalainen ja Catering&Event manager Teppo Nevala sekä tietysti  Chef de Cuisine, keittiömestari Mika Jokela.

Mika kertoi tulevasta illallisesta ja Pekka Vihma Vanajanlinna Groupin viimeaikaisista laajennuksista sekä tietysti tulevasta Mukkulan Kartanon toiminnasta. Samalla nautimme alkumaljana Codorniun Seleccion Raventos Brut’ia. Kuohuva tulee Espanjan Kataloniasta.

Mika Jokela oli suunnitellut meille keväisen menun, jossa maistuivat  parsa, siika ja vasikka.

Amuse Bouche’na saimme karitsan kateenkorvaa ja palsternakkapyrettä. Annoksen pehmeät maut herättelivät mukavasti suun odottelemaan muita herkkuja.  Nautintoa täydensi Itävaltalainen Brundlmayer’in Riesling Steinmassel, DAC Kamptal.

Alkuruoaksi nautimme Siikaa 55 asteisena ja sen kanssa parsasalaattia ja parsavaahtoa. Siika oli todella parhaimmillaan tuossa 55 asteessa ja siian makua täydensivät suuta hivelevä parsavaahto sekä ihanteellisen kypsyysasteen saavuttaneet parsat. Sama Itävallan Riesling sopi hyvin myös siialle.

Pääruualle meille kaadettiin Ranskalainen Chateau de Pena Cotes du Roussilon Village, jonka hedelmäisen mansikkainen  maku sopi täydellisesti mehevän vasikankareen ja ylikypsän vasikanrinnan kanssa. Kare oli todella mehevä, maukas ja kypsyys täydellinen. Rinta oli myös maukas vaikkakin ylikypsä liha jakoi jälleen kerran mielipiteitä. Metsäsienisalaatti ja sipulikastike viimeistelivät maut.

Jälkiruoaksi saimme värikkään annoksen punareunaiselta lautaselta. Raparperi-valkosuklaaleivos oli tuhti mutta herkullinen, paras osa jälkiruoasta oli ehkä kuitenkin reunalla olleet raparperit ja mansikat vaniljakastikkeen kanssa. Jälkiruokaviininä nautimme lasillisen Ranskalaista Cazes Rivesaltes Ambre, AC Riversaltes. Mainio viini!

Illan tarjoilu hoitui miellyttävästi ja erittäin ammattitaitoisesti. Tunnelma oli illan aikana enemmän kodinomainen kuin ravintolamainen. Tästä lämmin kiitos tarjoiluhenkilökunnalle sekä illan isännille!

Lopuksi vielä paluumatkalla kerätyt mukana olleiden kommentit:

Ihana kartano ja hyvin järjestetty reissu.

Tosi kiva matka, ruoka oli hyvää, tunnelma loistava. Iso kiitos Isännälle

Hyvää ruokaa runsaasti. Valko- ja punaviinit erittäin hyviä ja ruokiin sopivia. Riittävä juomatarjoilu, mikä heijastui rentona ilmapiirinäJ

Erittäin hieno kokonaisuus. Vanajanlinna on jotakin ainutlaatuista, oli mukava käyntikohde. Historiaa olisi voinut kuulla enemmänkin. Ruokakokonaisuus 10+

Upea ilta! Kiitos! Ruoka oli mahtavan hyvää, toki annokset olisivat voineet olla pienemmät. Punaviini varsinkin loistava!

Täydellinen ilta!

Lahti Rules!  Lähes täydellinen menu. Viinien ja ruokien harmonia erinomainen. Hauska pöytäseura. (Hki visiting)

Velvetin Hyvä!