14.12.19 Koko perheen joululounas ravintola Roux

 

Hyvän ruuan ystävät, Lahden voutikunnan paistinkääntäjät!

14.12. lauantaina klo 12.30

koko perheen Joululounas Ravintola Rouxissa.

Arkihuolesi kaikki heitä! Unohdetaan kiireinen arki ja virittäydytään joulun viettoon yhteisen Joululounaan merkeissä.

Perinteinen joululounas on herkullinen päätös yhteiselle, aktiiviselle toimintavuodelle, joka on ollut täynnä monenlaista maukasta ja mukavaa yhdessä tekemistä. Istutaan hetki rauhassa nauttien hyvästä ruuasta, juomasta ja erityisesti toistemme seurasta. Rouxin tunnelmallinen miljöö tarjoaa siihen rauhalliset, lämminhenkiset puitteet.

Joululounas on perhelounas, johon toivotamme myös perheesi ja läheisesi mukaan nauttimaan Rouxin jouluisista herkuista.

Kutsun myötä kiitän kaikkia voutikuntamme jäseniä mukavasta ja aktiivisesta vuodesta. On ilo järjestää tapahtumia voutikunnassa, jossa riittää perinteitä mutta myös intoa ja uskallusta uusillekin asioille!

 

Joulu vanha, ikuinen

aina yhtä kultainen,

kaunis, herkkä, hempeä,

pyhä, lämmin, lempeä.

Onnellista odotusta,

Hyvän Joulun toivotusta!

Arja

 

Menu Joululounas 14.12.2019 Chaîne des Rôtisseurs

 

Jouluinen glögi

Alkuruokabuffet:

Vihersalaattia ja passionvinegrette

Rosollia ja piparjuurikermaa

Omena-sellerisalaattia

Metsäsienisalaattia

Kana-papusalaattia

Rapu-caesarsalaattia

 

Mustaherukkasilakkaa

Valkosipulisilakkaa

Ranskalaista sipulisilliä

Sillikaviaaria

Kalaterriiniä

Kylmäsavulohitartar

Graavia lohta ja sinappikastiketta

Lämminsavulohta ja kermaviilikastiketta

Hauki-pinaattiterriiniä, keitettyä kananmunaa

Muikunmätimoussea

Punajuuriterriiniä, vuohenjuustomoussea ja pinjansiemeniä

 

Savustettua kalkkunaa, pikkelöityä omenaa

Maksapateeta ja puolukkahilloketta

Perinteistä joulukinkkua, appelsiinilla maustettuja luumuja

Riistaterriiniä ja karpalohyytelöä

Porsaan pippurirullaa ja aiolia

Yrttisuolattua naudan ulkofileetä ja balsamicokastiketta

Keitettyjä perunoita

Rouxin oma leipävalikoima ja levitteet

 

Valinnaiset pääruoat pöytiin tarjoiltuna:

  • Pitkään haudutettua Iberico porsaanposkea hapankorppu-valkosipulikuorrutteella, mallaskastiketta ja rosmariiniperunakakkua

42,00 €

  • Paistettua nieriää Islannista, fenkolivoikastiketta ja punaviinirisottoa

44,00 €

  • Paistettua kotimaista poron ulkofileetä ja Wallenbergin pihvi kotimaisesta hirvestä, kaskinaurista Sodankylästä ja karpalo-riistakastiketta

54,00 €

 

Jälkiruokapöydästä juustovalikoima lisukkeineen,
kakkuja ja leivonnaisia sekä kahvi / tee pöytiin tarjoiltuna

Lapset ( alle 12v.) menu ­-50 %.
Saatavissa myös Simon lihapullia kermakastikkeen ja perunamuusin kera lapsille 20,00€

Viinipaketti ja muut suositusjuomat maksetaan suoraan ravintolaan. Hintaan lisätään Lyyti -laskutuksen lisä 1,50€

Josef Drathen Müller-Thurgau feinherb, Rheinhessen, Saksa
**
Pierre Chavin Vallis Terra Grenache Syrah, Rhone, Ranska
Wilhelm Walch Pinot Bianco Alto Adige DOC, Italia
Urbano, Azienda Agricola Mencaroni, Marche, Italia
**
Banyuls Cornet Rimage, Cave de l’Abbé Rous, Lanquedoc-Roussilon, Ranska

Viinipaketti 33,00€

 

Pukeutumiseen pikkutakki ja käädyt, jouluinen koristelu hyvin suotavaa.

Ilmoittautudu Lyyti'ssä tästä

Lämpimästi tervetuloa!