2016 10.5. Parsaa Hirvihaarassa

Parsailta Hirvihaaran kartanossa 10.5.2016

Hirvihaaran Kartanon Johtajatar Nina Laitiainen otti meidät 35 rotissööriä ystävällisesti vastaan kartanon portailla ja ohjasi aurinkoiselle paviljongille. Sinne meille oli katettu kauniisti pöydät. Saimme käteemme lasilliset kuohuvaa ja Nina kertoi Kartanon suurista muutoksista.

Liikaluoman Mikon jälkeen keittiöstä vastannut Niko Vuorinen oli jäänyt isyyslomalle vähän ennakoitua aiemmin ja vastuu illasta siirtyi Turo Granqvistille. Tilanne tuli hänellekin vähän yllätyksenä eikä lopputulos valitettavasti ollut kovin onnistunut. Turolle ja muulle henkilökunnalle kaatui vähän liikaa vastuuta, halua tehdä hyvää löytyy kyllä, taidot eivät vaan vielä ole hioutuneet loppuun asti. Olisi kaivattu mukaan kokenutta keittiömestaria ohjeistamaan valmistusta.

Uusi keittiömestari on tulossa Hirvihaaraan elokuussa, nimeä ei vielä voitu julkistaa, mutta totesimme porukalla bussissakin paluumatkalla, että menemme mielellämme sinne uudelleen ja uskon, että Hirvihaaran maine hyvänä ruokapaikkana palautuu.

Tällainen oli illan menu:

Rôtisseurs parsamenu

 Amuse bouche

Parsapannacotta

**

Alkuruoka

Grillattua kampasimpukkaa, vihreää parsaa ja sitruunavaahtoa

**

Pääruoka

Paahdettua nieriää, parsaa ja vanilja-kukkakaalipyreetä

**

Jälkiruoka

Mehustettua raparperia, mille –feuille,

mascarbone-vaahtoa, karamellisoitua parsaa ja pistaasia

 

Tällä kertaa mukana olleiden kommentit eivät olleet kovin ylistäviä, mutta tästä löytyy haastetta ylöspäin! Epäonnistumisten kautta voittoon.

Yleistä:

Hyvää oli seura ja viinit. Kaunis tila, kaunis kattaus. Tila oli hieno! Hyvä viini kampasimpukalle, hyvä eiswein. Oli ideaa mutta pitkä on matka itse ideaan ja siitä toteutukseen…  Pitää antaa toinen mahdollisuus!

Kaikkiin ruokiin kaivattiin lisää suolaa. Lisää parsaa esim ”vanhaan tapaan”  Vanhat parsaperinteet kunniaan! Ripellykset pois ainakin kun niitä ei osata. Oli peräti 5 parsaa yhteensä, Nieriän kanssa olisi voinut olla nuo 5 parsaa. Ruoka ei todellakaan ollut odotusten mukaista. En löytänyt siitä mitään positiivista sanottavaa. Parsaa tultiin syömään mutta eipä juurikaan saatu. Parsan varsi tuli joka kerta kylmän lisukkeen kanssa.

Voi ei, nyt ei mennyt oikein putkeen. Mautonta, suolatonta, ikävän makuista ja –näköistä. Mielikuvituksetonta ja samalla väkisin väännettyä. Vaalean vihreää ja ruskeaa – joka ikinen ruoka saman näköinen Kaikki haaleaa jopa kahvikin. Sympaattinen henkilökunta teki kaikkensa, mutta johdolla peiliin katsomisen paikka.

Ruoka, eri lajit, mauttomia, annokset (paitsi pääruoka) pieniä, maut eivät olleet kohdallaan. Kontrastit ja hapot puuttuivat tai jos niitä oli niitä oli niukasti. Missä oli silmänruoka? Fine Dining? Suuri pettymys. Alkuruoasta jälkiruokaan tasapaksua, mautonta väritöntä.

Mahdollisuus toiseen kertaan! Antakaamme uusi mahdollisuus!

Amuse

keittiön tervehdys ok, pannacotta paras, muita ei juuri kannata mainita, pannacotta hengetön

Alkuruoka

Parsa + sitruunavaahto, jopa makuja tunnistettavissa Kampasimpukoita kaivattiin useampia ja nekin lämpimänä, Kampasimpukka haaleana pöytään? maku hyvä, parsa olisi kaivannut hapokkaampaa sitruunavaahtoa. Esillelaitto vaatimaton, maut ja suola puuttuivat. Parsa kitkerän makuinen, lämpötila? Liian kylmää, kampasimpukka ja vaahto liian pieni

Pääruoka

Nieriä hyvin kypsennetty mutta suolaton. Nieriä: tuoreus kyseenalaista, suolaton, kukkakaalipyre vetelä ja mauton.  Kukkakaalipyree, oliko käynyttä? Parsa ok. Pääruoka lattea, suolaton, parsaton Kukkakaali ja vanilja, missä ne olivat? Nieriä – suolaa, nahka olisi saanut olla rapeampi, pyre – kukkakaalin maku hento, vanilja? Suolaton kala, pyre kylmä sekä vanilja ja kukkakaali yhdistelmä maultaan outo, vanilja peitti kaiken

Jälkiruoka

Jälkiruoka tosi omituinen, pahvien välissä jotain, raparperia vaikea edes löytää, parsa eri maailmasta, ei voinut syödä lusikalla. Jälkiruoka fiasko, vaikea syödä, ruma annos, ei edes maistunut hyvältä. Raparperi – missä oli? Mille-Feuille – osin kovaa, parsan funktio? Parsa vaikea syödä, menukortin esittely antoi täysin eri kuvan kuin mitä annos oli. Jälkiruoassa vähän makuja, tuotteena keskeneräinen, nousi muitten yläpuolelle. Mauton ”pakasteesta sulatettu”, parsa = katastrofi

Viinit

Viinit hyviä, viinit ok++, tosin valkkarit liian samantyylisiä. Viinien maku ok, lämpötilat eivät. Viinit ok, mutta mikään ei noussut esille! Jälkiruokaviini, ajatellen raparperia – oli kohdallaan, tosin jälkiruoka oli epäonnistunut. Viinit sopivat hyvin parsalle, Riesling oli hieman lämmin. Viinit hyviä

Tarjoilu

Tarjoilu toimi hyvin! Tarjoilu oli kohteliasta