Helsingin Suomalaisen Klubin ravintola sai Rôtisseurs-kilven

6.2.2018

Helsingin Suomalaisen klubin ravintoloitsijapariskunta Petri Karhu ja Miia Makkonen vastaanottivat kilven

1876 perustetun Helsingin Suomalaisen Klubin ravintola sai 6.2.2018 merkittävän tunnustuksen, kun Paistinkääntäjien veljeskunta myönsi sille Rôtisseurs-kilven.

Kilven otti vastaan A'la Carhu Oy:n ravintoloitsijapariskunta Petri Karhu ja Miia Makkonen. He ovat toimineet Klubin ravintoloitsijoina vuodesta 2009.

 

Kilpiravintoloita on Suomessa ja Suomen lipun alla kulkevissa laivoissa alle sata. Muita Helsingissä olevia kilpiravintoloita ovat mm Pörssiklubi, Svenskaklubben, Lehtovaara, Lyon ja Savoy.

 

 

Kilvet ovat ennen kaikkea merkki ravintolan laadusta: sen ruoka- ja palvelutuotteen korkeasta tasosta. Kilpikriteereistä ensimmäisenä mainitaan kansallisen keittiön vaaliminen, gastronomian kehittäminen, alueellisten ja kulinaaristen perinteiden säilyttäminen sekä kehittäminen.

 

Ja juuri tähän haasteeseen ravintola on jo vuosien ajan vastannut näin:

 

”Arvostamme raaka-aineiden omia makuja sekä vanhoja hyviä gastronomian klassikkoja. Suosimme mahdollisimman pitkälle kotimaisia raaka-aineita, satokausia mukaillen. Leivomme leivät päivittäin 120-vuotisesta juuresta ja pidämme huolta, että torstaisin on hernekeittoa ja pannukakkua.”

 

Ravintola on kuuluisa joulupöydästään, rapuillallisista ja parhaillaankin meneillään olevasta blini- ja madesesongista. Yhtä hyvin sen herkkusuiset asiakkaat tuntevat kantapaikkansa myös läskisoosista.

Se ei hötkyile hetken trendien perässä vaan tarjoilee konstailematonta, reilua ja selkeälinjaista ruokaa. ”Piperrysannoksia” ei Klubilta löydy.

Helsingin Suomalainen Klubi toimii osoitteessa Kansakoulukuja 3.  Toisin kuin yleensä luullaan klubiravintola elää ja voi hyvin nyky-Suomessa Ja toisin kuin yleensä luullaan tässä viidennessä kerroksessa sijaitsevassa ravintolassa saa käydä syömässä myös klubin ei-jäsen – kirjaimellisesti arjen yläpuolella. 

Chaîne des Rôtisseurs – Paistinkääntäjät on maailman vanhin gastronominen järjestö, joka toimii 80 maassa. Suomessa jäseniä on noin 2 000. Veljeskunnan  jäsenet ovat aktiivisia gastronomian harrastajia tai alan ansioituneita ammattilaisia. Järjestön päämaja sijaitsee Pariisissa.

 

Lisätietoja: Jyrki Tarvonen 040 77 88 663/ Rotisseurs Helsingin voutikunta
Ravintoloitsija Miia Makkonen 050 5829085 /A la Carhu Oy