Emmiina Lehtonen on Suomen paras nuori kokki

20.1.2018

Nuorten kokkien kilpailun 2018 voittajat _ vasemmalta Oona Lyly, Emmiina Lehtonen ja Aarne Hietamäki

Tamperelainen Emmiina Lehtonen on voittanut Oulussa järjestetyt Nuorten kokkien kilpailut. Voiton myötä Lehtonen lähtee edustamaa Suomea kansainvälisiin nuorten kokkien kilpailuihin Taiwaniin syyskuussa 2018. Toiseksi kilpailussa sijoittui Aarne Hietamäki ja kolmanneksi Oona Lyly.

Kilpailussa nuorilla kokeilla oli kolme tuntia aikaa valmistaa menukokonaisuus aiemmin osoitetuista raaka-aineista. Kilpailuaterian alkuruoan pääraaka-aineeksi oli annettu tuore pinaatti ja kuha. Kuha tuli valmistaa kahta valmistusmenetelmää käyttäen. Pääruoka valmistettiin broilerin rintapalasta, joka tuli myös taikinoida. Jälkiruoan tuli taas sisältää puolukoita.

– Kilpailun taso oli makujen suhteen erinomainen. Kuitenkin nuorilla ammattilaisilla on selkeästi kehitettävää vielä annosten esillepanossa ja omaperäisyydessä. Nämä omaisuudet toki kehittyvät ammattikokemuksen karttuessa, kertoo kilpailun johtaja Martti Lehtinen.

Emmiina Lehtonen ja Aarne Hietamäki ovat tamperelaisia nuoria taitajia. Lehtonen työskentelee Ravintola TAMK Catering Studiossa ja Hietamäki Ravintola Los Pollosissa. Kolmanneksi sijoittunut Oona Lyly työskentelee Rovaniemellä Choco Delissa.

Naisille SM-kokkikilpailussa toinen peräkkäinen voitto

Nuorten kokkien kilpailuja on järjestetty vuodesta 1977. 2010-luvun aikana naisvoittajien osuus on kasvanut selkeästi. Vuoden 2017 kilpailut voitti Sanna Rahkonen ja vuonna 2015 Laura Virolainen toi Suomeen MM-hopeaa.  

– Kilpailun tarkoituksena on antaa nuorille ammattilaisille mahdollisuus kehittää taitojaan ja hakea kilpailukokemusta. On hienoa huomata, että yhä useampi nuori ammattilainen luottaa itseensä ja on halukas hakemaan täysin uudenlaista kokemusta kilpailuista. Kenties aiemmin miehet ovat olleet hieman rohkeampia lähtemään mukaan, Martti Lehtinen miettii.

Kilpailun järjestäjänä toimii La Confrérie de la Chaîne des Rôtisseurs Finlande, Paistinkääntäjät, joka on Suomen merkittävin kansainvälinen gastronominen järjestö. Järjestön tavoitteena on edistää alan ammattilaisten ja harrastajien yhteistyötä, vaalia ja edistää kansallista ruokakulttuuria sekä kannustaa nuorten ammattilaiskokkien ja viiniammattilaisten kehittymistä.

Lisätietoja: 

Martti Lehtinen
Kilpailun johtaja, Opetusneuvos
+358405040863
chef.martti.lehtinen@gmail.com