Raisio 2016

Alle 27-vuotiaiden nuorten kokkien Suomenmestaruudesta kilpailtiin Raisiossa lauantaina 30.1.2016 

Mukana kilpailussa on 11 finalistia, jotka olivat selvittäneet paikkansa finaaliin alueellisen karsinnan perusteella.

Kilpailun voittajaksi selviytyi selvällä piste-erolla Atte Lassila Oulusta. Toiseksi sijoittui Arttu Parviainen ja kolmanneksi Mikko Pynnönen.  

Atte Lassila lähtee edustamaan Suomea Nuorten kokkien maailmanmestaruuskilpailuihin Manchesteriin Iso-Britanniaan. Maailmanmestaruuskilpailut järjestetään 30. syyskuuta 2016.  

Kilpailutehtävänä oli valmistaa neljän hengen menu hänelle osoitetusta ruokakorista, joka ei ollut kilpailijoilla etukäteen tiedossa. Alkuruokana kilpailijoiden tuli valmistaa ahven kahdella tavalla, pääruoan pääraaka-aineena oli ankka. Jälkiruokana oli suomalaisittain eksoottinen ananas, jota tuli hyödyntää kolmeen eri komponenttiin. Kokonainen ahven oli kilpailijoille haasteellinen, sillä heidän tuli fileoida kala itse. Jälkiruoan kokonainen annas antoi myös haastetta luovuudelle.

Kilpailun finalistit

KilpailijaEdustettu ravintolaPaikkakunta
Mikko PynnönenRavintola LyonHelsinki
Niina JaakkolaJuhlapalvelu Körpäkkä  Joensuu
Joni LaitilaRavintola VesilinnaJyväskylä
Arttu ParviainenRavintola AnkkuripaikkaLoimaa 
Niko IinattiRavintola Huttu-UulaRovaniemi
Kim SlotteRavinteli BerthaTampere
Lauri UrkkoRavinteli BerthaTampere
Juuso RautiainenRavintola Musta LammasKuopio
Otso HellevuoRavintola Musta LammasKuopio
Teemu MakkonenHoliday-Club SaimaaImatra
Atte LassilaUusi Seurahuone Ravintola HugoOulu

                                   

Kilpailun kulku ja aikataulu

Suomenmestaruuskilpailu järjestetään Raisiossa osoitteessa Eeronkuja 3, 21200 RAISIO (RAO ammattiopisto RASEKO).    Kilpailijoille arvotaan kilpailunumerot klo 8:15, ja ensimmäiset kilpailijat aloittavat kilpasuorituksensa klo 9:00.

Kilpailijoiden käytettävissä olevat raaka-aineet julkaistaan 30 min ennen kilpasuorituksen alkua. Tänä aikana kilpailijoiden tulee suunnitella ja kilpailumenunsa. Kilpailun kesto on yhteensä 3 tuntia 30 minuuttia, jonka aikana kilpailijat valmistavat kolmen ruokalajin menun. Ensimmäinen, eli alkuruoka, tulee tarjota tuomareille 3 tunnin kuluessa kilpailun alkamisesta. 

Kokonaisuudessaan kilpailun aikataulu on seuraava: 

KilpailijaAloitusAlkuruokaPääruokaJälkiruoka
1. 9:0012:0012:1512:30
2.9:0012:0012:1512:30
3.9:0012:0012:1512:30
4.9:4512:4513:0013:15
5.9:4512:4513:0013:15
6.9:4512:4513:0013:15
7.10:3013:3013:4514:00
8.10:3013:3013:4514:00
9.10:3013:3013:4514:00
10.11:1514:1514:3014:45
11.11:1514:1514:3014:45

 

Kilpailijat luovuttavat ateriakokonaisuutensa neljännestunnin välein annetussa järjestyksessä. Täten alkuruoan luovuttamisen jälkeen hänellä on 15 minuuttia aikaa pääruoan luovuttamiseen ja edelleen 15 minuuttia aikaa jälkiruoan tarjoamiseen tuomareille. 

Nuorten kokkien ja sommelierien SM 2016 palkintojenjako sekä Diner Amical

Nuorten kokkien SM-kilpailut järjestetään Naantalissa 30.1.2015 RAO ammattiopisto RASEKO*ssa (Eeronkuja 3, 21200 RAISIO). Palkintojenjako illallisineen kilpailupäivän iltana kello 18.00 SeaView-lounge Naantalin Kylpyläravintolassa. 

Menu
Grande Cuvée Cremant de Limoux 12cl
Antech
Chardonnay, Chenin Blanc, Mauzac
Limoux, Languedoc, Ranska
Amouche
***
Sokerisuolattua siikaa, siianmäticreme ja pieni blini
Le Haut-Lieu-Sec 2014 12cl
Domaine Huet
Chenin Blanc
Vouvray, Ranska
***
Maa-artisokkakeitto
Palo Cortado Vides 8cl
Lustau
Palomino Fino
Jerez de la Frontera, Espanja
***

Karitsan filee, ylikypsää karitsanniskaa, perunafondant ja tumma tattikastike
La Réveil 2014 16cl
Les Domaines Auriol
Cabernet Sauvignon
Corbiéres, Ranska
***
Tyrnibrulee ja appelsiinisorbee
Sileni Late Harvest 2011 8cl
Sileni Estates
Semillon
Hawkes Bay, Uusi-Seelanti

Menu maksaa 53€/hlö ja viinipaketti, sis. kuohuviinin 50€/hlö. Kahvi/ tee avec 10€/hlö