Jyväskylän voutikunnan tapahtumia vuonna 2016

Vierailu Lignell&Piispaselle ja Ravintola Urbaniin 22.10.2016

 

Retkellemme Savon voutikuntaan, Kuopioon, osallistui Jyväskylästä 16 henkilöä. Perinteiseen tapaan bussissa oli kuohujuoma- ja voileipätarjoilu, joka kohotti tunnelman heti korkealle.

Ensimmäinen kohteemme oli perinteikäs, vuonna 1852 perustettu, Oy Gust. Ranin, joka tunnetaan paremmin markkinointinimellään Lignell&Piispanen. Yritys on kuuluisa erityisesti marjalikööreistään ja erilaisista viinoistaan. Se harjoittaa myös alkoholijuomien maahantuontia, johon kuuluu mm. konjakkeja, rommeja ja viinejä. Yrityksen itse valmistamissa tuotteissa käytetään ainoastaan aitoja luonnosta saatavia raaka-aineita, jonka kyllä huomaa mausta.

Tehtaalla meitä oli vastassa toimitusjohtaja Harri Nylund. Harri on perustajasukua, hänen iso-iso-iso-isoisänsä Gustav Ranin on yrityksen perustaja. Tuotantolaitos on sijainnut nykyisellä paikallaan vuodesta 2013 lähtien. Mielenkiintoisen esittelykierroksen aluksi meille esiteltiin modernit tuotantotilat ja museokokoelmaa. Tämän jälkeen saimme maistella syksyn uutuustuotteita, mm. Loimu 2016 –glögiä. Niistä moni matkalaisemme löysikin omat suosikkinsa joulunajan aterioille. Joulun kalapöytään sopinee myös loppuvuodesta markkinoille tuleva tillivodka. Laajasta valikoimasta monia tuotteita on Alkosta saatavilla vain tilausvalikoiman kautta, joten tutkikaapa sen tarjonta. Kiitokset vielä Harrille hauskasta ja paljon tietoa antaneesta esittelystä.

Parituntisen tehdasvierailun jälkeen siirryimme kello viideksi Ravintola Urbaniin, jossa Kuopion voutikunnan edustajat olivatkin jo meitä odottamassa yhdessä ravintoloitsijapariskunnan, Anna Marttinen ja Anssi Kantelinen, kanssa. Ravintola sijaitsee Puijonkadulla vanhassa hienossa puurakennuksessa. Urban on saanut viime aikoina paljon mainetta, se sai Rôtisseurs-kilven tämän vuoden keväällä, Glorian Ruoka & Viini- lehden lukijat äänestivät sen lokakuussa vuoden 2016 parhaaksi ravintolaksi ja Anssi voitti vuoden 2015 Top Chef –kilpailun.

Maistuva illallinen koostui alkudrinkin jälkeen tattiravioleista, siiasta, kyyhkynrinnasta, juustosta ja matcha- vanukkaasta. Tarjoilu sujui rutinoidusti ja ruoat saapuivat pöytään sopivasti ajoitettuina. Valitut viinit tukivat ruokia hyvin. Avec-juomina oli tietenkin teemaan sopivasti L&P:n konjakkia ja likööriä. Kiitos Anna ja Anssi mieleen painuneesta illasta.

Monet matkalaisistamme käyttivät hyväkseen myös mahdollisuutta ostaa painotuore Urbanin keittokirja, bonuksena tietenkin tekijöiden, Anssi Kantelisen ja Ari-Pekka Parviaisen nimikirjoituksilla varustettuna.

Päivä oli pitkä, mutta hauska ja kaikin puolin onnistunut. Kiitokset vielä Savon voudille, Juhani Simpaselle, hienosti toteutetuista Urbanin järjestelyistä!

 

Ilkka Närhi

Vice-Chargé de Missions

Jyväskylän paistinkääntäjät ry

Menukortti
Tattiravioli
Siikaa
Kyyhkynrintaa
Juustoa
Matchavanukas

Winebistro Figarossa pidettiin OMGD -tilaisuus 10.10.2016

Tilaisuudessa maisteltiin riistaviineiksi sopivia, lähinnä, punaviinejä. Maisteltavat viinitoli valinnut Helsingin nykyinen vouti Jyrki Tarvonen. Jyrki on Beverage Partners Finlandin edustaja ja viinit olivat siten BPF:n maahantuomia viinejä. Osa viineistä oli Alkon normaaalivalikomasta ja osa tilausvalikoimasta.

Aloitimme illan lasillisella perinteikkään Penedesin alueen tuottajan Castellblanc'n Organic Cava Brut Nature'a. Tämä hedelmäinen cava, joka on Macabeo ja Chardonnay rypäleistä tehty perinteisellä pullokäymismenetelmällä , hupeni janoisiin kurkkuihin samalla kun Jyrki kertoi omasta viiniharrastuksestaan ja työstään sekä viinin oleellisesta merkityksestä ruokailun osana. Maistelimme sitten seitsemän erityyppistä punaviiniä ennen ruokaa.

 

Aluksi maistoimme Toscanalaista Chiantin alueen keveämpää viiniä , Piccini "Orange Label" Rosso , Toscanan alueelta. Sangiovese rypäleen lisäksi siinä on käytetty myös vanhoja paikallisia lajikkeita kuten Malvasia Nera ja Ciliegiolo. Tämä marjainen viini on sopiva  kevyiden liha- ja pastaruokien kumppani.

 

Sitten maistelimme Kalifornialaista Zinfandel rypäleistä tehtyä Dancing Bull viiniä.Tämä hillomaisen pehmyt hennon vaniljainen viini hyväilee suuta ilman ruokaakin , mutta maistuu erilaisten lihojen kanssa mainiosti.

 

Seuraavaksi maistoimme herkullista Gamay rypäleestä tehtyä Beaujolais viiniä. Tämä Château des PoupetsJuliénas tulee yhdestä Beaujolaisin kymmenestä Crand Cru  kylästä. Viini , joka on hiilihappokäymisen avulla tehty oli vuosikertaa 2012 eli jo mukavast kypsynyt monipuolinen ruokaviini.

 

Seuraavana oli myös ranskalainen viini , Yvon Mau Saint Emilion 2014. Tämä Merlot voittoinen viini on monipuolinen riistaviini , jossa on luumuisia, marjaisia ja maanläheisiä makuja. 

 

Seuraavakin oli ranskalainen Grozes Hermitage alueelta . Pohjois- Rhonesta , tyypillinen mausteinen ja  tuhdin makuinen Shiraz viini. Valmistaja Paul Jaboulet on Rhonen nimekkäimpiä tuottajia. Sopiva viini erilaisten punaisten liharuokien kanssa.

 

Sitten maisteltiin espanjalaista Ribeira Del Dueron alueelta  Valdubón Roble viiniä. Valdubon Podegas on uusi tuottaja Kastilia Leon aluella . Tämä monipuolinen, marjainen ja mausteinen viini on tehty alueen perinteisestä Tinta del Pais eli Tempranillo rypäleestä. Tuore viini joka hyötyy muutaman vuoden kypsytyksestä .

 

Viimeisenä maistelimme Riojan alueelta maineikasta Marques Des Riscalin tuottamaa Marques des Arienzo Gran Reserva viiniä.Tempranillon lisäksi valmistuksessa on käytetty myös Graciano ja Mazuelo rypäleitä. Hyvin kypsynyt vivahteikas mausteinen ja nahkainen viini täydentää mitä tahansa herkullista liharuokaa.

 

Tämän jälkeen olikin mielenkiintoista maistaa kutakin viiniä erilaisten riistalihojen, pateiden  ja makkaroiden kanssa. Figaron keittiö oli koonnut iltaa varten monipuolisen valikoiman herkkuja joista joita testasimme em viinien kanssa. Ilta kului melko rattoisasti ja viinit ruoka maistuivat.

 

Terveisin Olli!

Maistelimme sitten seitsemän erityyppistä punaviiniä ennen ruokaa
Helsingin nykyinen vouti Jyrki Tarvonen. Jyrki on Beverage Partners Finlandin edustaja ja viinit olivat siten BPF:n maahantuomia viinejä
Figaron keittiö oli koonnut iltaa varten monipuolisen valikoiman herkkuja joita testasimme eri viinien kanssa
Ilta kului melko rattoisasti ja viinit ruoka maistuivat.

Rapuillallinen Hotelli Alba 24.9.2016.

 

Ilahduttava joukko rapujen ystäviä kokoontui Albaan nauttimaan loppukesän parhaista aarteista, ravuista. Mikä sopisikaan paremmin tällaiseen iltaan, kuin maljan nosto ravuille ja ystävyydelle.

 

Juhlava kattaus, tyyni järvi, kaunis maisema ja rapujen ystävät, siinä puitteet onnistuneelle illalle. Kuohuva juoma nosti tunnelman heti oikealle tasolle ja keittiön pieni viekoitteluannos antoi viitteitä tulevasta hyvästä. Mustatorvisienikeitto oli samettisen kuohkeaa ja torvisienen makuista. Yksinkertaisesti sanottuna erinomaista. 

 

Oli illan tähtien aika. Tarjolla oli joki- ja täplärapuja ja niitä oli enemmän, kuin osaisimme toivoa. Saksiniekat olivat hyvän kokoisia, puhtaita, pehmeäkuorisia ja maku oli kohdallaan. Lämpimiä, ihanan rapeita ja kivasti kolmionmuotoon leikattuja paahtoleipiä oli koko ajan sopivasti saatavilla, tilliä, voita ja snapseja unohtamatta. Tunnelma nousi kuin kesäinen aamuaurinko. Veikon ja Harryn miehekäs duo laulusta; Lämpenee, toimi oivallisena äänen avauksena iloiselle joukollemme ja empimisestä huolimatta lauloimme muutaman kovaäänisen rapulaulun.

 

Palvelun ajallinen rytmi toimi loistavasti ja pöytä oli hetkessä puhdistettu varsinaista lämmintä ruokaa varten. Vuorossa oli omenapuulla savustettua hanhenrintaa, selleripyreetä, kasviksia ja luumukastiketta. Aromi yhdistelmä  oli mieleenpainuva, ankan nahka sopivan rapea ja liha kauniin rosee. Tällainen osaaminen vaatii ammattitaitoa. Jälkiruokana tarjoiltu lemonposset, mansikka ja hunajacrunch täydensi hyvää kokonaisuutta ja valitut viinit tukivat makujen hienoa sinfoniaa.

 

Kiitos osallistujille ja kiitos Hotelli Alban henkilökunnalle.

 

Sari-vouti

 

Kokemuksia Oulun suurkapitulista 2016

 

Valkean kaupungin Kalaasit järjestettiin Oulussa 19. - 21. elokuuta. Jyväskylän Paistinkääntäjät olivat hyvin edustettuina: meitä oli kaikkiaan 17. Perjantain Diner Amical nautittiin meren äärellä Ravintola Nallikarissa hienossa säässä. Lihapainotteisen illan antimista jäivät mieleen erityisesti keittiömestarin itse tekemät lammasmakkarat, joita tuli syötyä sen verran, että lauantain aamiainen jäi väliin.

Lauantain lounas tarjoiltiin kuudessa oululaisessa ravintolassa. Menu oli kaikissa erilainen, mutta yhdistäväksi teemaksi oli valittu kasvikset. Ravintola Puistolan alkuruoaksi tarjoama sienikeitto oli elämys. Kasvislounaan ruokajuomana nautimme samppanjaa.

Juhlallisena installaatiopaikkana oli hotellina ja kaupunginteatterinakin toimineen kaupungintalon upea juhlasali. Sielläkin Jyväskylän voutikuntaa oli paikalla: kaksi uutta jäsentä sai käädyt, kolmelle käätyjen väri vaihtui ja kolme sai OMGD:n tastevin-tunnuksen.

Grand Dîner tarjottiin Lapland Hotels Oulun atriumissa. 340 henkilöä saatiin hyvin mahtumaan noin 30 pöytään. Herkuista mieleenpainuvimpia olivat kuningasrapukeitto, jonka lientä oli keitelty kokoon kuusi päivää, sekä ensimmäisenä pääruokana tarjottu kuha palsternakalla.

Oulun voutikunta oli hoitanut järjestelyt esimerkillisen hyvin: kaikki oli sujuvaa, jokainen tarjotuista ruokalajeista oli kokemisen arvoinen, ja oululainen ystävällisyys oli läsnä kaikkialla. Bussikuljetuksia tarvittiin vähän, koska Diner Amical’ia ja yhtä lounaspaikkaa lukuunottamatta kaikki tapahtumapaikat olivat kävelyetäisyydellä. Rima on asetettu korkealle, kun valmistaudumme järjestämään suurkapitulin Jyväskylässä kesällä 2018.

 

Seppo Sneck
Vice-Chancelier Argentier
Jyväskylän Paistinkääntäjät ry

Rotissöörien Suvipidot Kirkkoniemen huvilalla 11.6.2016

Viime lauantaina vierailimme perinteiseen tapaan Kristiina ja Erkki Fredriksonin luona heidän kesänviettopaikalla Laukaan Tarvaalassa.

Menun meille olivat loihtineet isäntäparin lisäksi keittiömestarit Anne Rantanen, Martti Lehtinen ja Harry Lilienkampf.

Menun yllätys tällä kertaa oli "laktoositon vaihtoehto".

Kesäillan herkkyys, puitteet ja ympäröivä luonto olivat kerrassaan viehkeät. Tunnelma oli ainutkertainen, tarjoilut erinomaisen maistuvat ja jalot juomat tukivat makuja onnistuneesti. Juhlan arvokkuutta kohottivat läsnäolollaan valtavouti Ari Arvonen ja puoliso Bea Alanko, sekä Suomen puhemiehistön valtavouti Juha Ojamo ja puoliso Erja Ojamo.

Kesäinen kiitos kaikille osallistuneille, kiitos isäntäpariskunnalle ja kiitos tarjoiluista vastanneille mestareille.

 

Sari-vouti 

Rotissöörit, Koskenpään Kievari Rantapirtti 21.5.2016

Aurinko kurkisti mukavasti pilven takaa, kun kuuntelimme keskittyneinä lehtori Anne Rantasen tarinointia villiyrteistä. Nautimme ulkosalla viherjuomaa ja saimme samalla opastusta yrttien tunnistamisesta, keruusta, säilömisestä, jokamiehen oikeuksista ja maanomistajan luvasta. Innostavan opastushetken jälkeen olimme valmiita luontopolulle, tutkimusmatkalle. Saappaat jalkaan, paperikassi käteen ja matkaan. Pihapiirissä tutustumme pakurikääpään. Hetken ihastelun jälkeen matka jatkui pellon poikki kohti metsää. Kuusenkerkkä, peltokanankaali, poimulehti, mesiangervo, horsma, voikukan nuppu ja moni muu tuli tutuksi ja osa päätyi kassiin. Matkatessa saimme hyödyllistä tietoa kasveista, milloin ja missä kasvuvaiheessa ne ovat maukkaimmillaan ja tietenkin saimme paljon neuvoja, miten voimme yrteillä piristää ja maustaa ruokaamme.

Pieni tauko ja kahvittelu kodalla. Avec´ina oli talon omaa suklaata, se oli maukasta. Tässä vaiheessa retkeä seuraamme liittyi myös muutama pirteä hyttynen. Hetkisen istuttuamme, nousimme ja astelimme takaisin Rantapirtille. Siellä meitä odotti maittava pitopöytä. Tarjolla oli raikkaat salaatit, kalat ja lihat eri muodoissa. Pienenä erikoisuutena oli maitohorsman kukista valmistettu juoma ja yrttipannacotta. Hienot maut! Jälkiruoka oli huikea, nokkosjäätelöä, mesiangervokakkua, mäntykinuskia, kuusenkerkkäsiirappia, peltokanankaalia ja raparperia. Menu oli päivän teemaan liittyen saanut makunsa luonnon yrteistä ja maut olivat ensiluokkaisia.  

Kiitos Anne Rantanen ja isäntäväki. Kiitos myös kaikille osanottajille. Tämä oli kerrassaan upea päivä!

Sari Harvia-Jyllinmaa

Bailli de Jyväskylä

Winebistro Figaroon kokoontui 11.4.2016 OMGD- Iltaa viettämään viininharrastajia.

Meitä oli 15 sopivan janoista ja uteliasta , jotka saimme hyvin kattavan ja mielenkiintoisen Torresin viini-talon esittelyn . Annastiina Jäppinen ,Torresin Ambassador, kertoi talon historiaa ja varsinkin nykyistä hyvinkin kansainvälistä ja esimerkillistä toimintaa. Viinien ja muiden  jalojen juomien valmistuksen ja kehityksen lisäksi Torres käyttää paljon rahaa ympäristötutkimukseen ja hyväntekeväisyyteen. Torres on nyt kahtena viime vuonna peräkkäin valittu maailman arvostetuimmaksi viinin valmistajaksi. Valinnan suorittavat maailman johtavat viinialan asiantuntijat.
Saimme nauttia Torresin rose-kuohuvaa Chilestä, kahta eri valkoviiniä Espanjasta ja neljää punaviiniä , joista yksi Chilestä vanhojen köynnösten rypäleistä tehty  huippuviini. Lopuksi vielä perinteikästä Floralis Moscatel Oro jälkiruokaviiniä.
Maistelun jälkeen nautiskeltiin Figaron tapaksia ym viinien kera. Viini hupenikin reipasta vauhtia kun saatiin ruokaa mukaan.
Ilta  kruunattiin Torresin maineikkaalla 10  Gran Reserva Brandyllä.


Olli Kokkonen , Vice-Echanson

 

Vierailu Kyrö Distillery Company

Juurella - ravintolassa Seinäjoella nautittiin hyvästä ruoasta, kodikkaasta tunnelmasta ja palvelusta.


 

Dinner Amical 4.3.2016, Ravintola Vesilinna

 

Pirjo henkilökuntineen järjesti meille vallan viehättävän illan.

Nautimme alkuun kuohuvaa juomaa ja kuuntelimme kitaran kauniita sointuja. Musiikki oli tunteellista ja runsas samppanjatarjoilu tuki erinomaisesti herkkää mieltämme. Pieni silli Amuse-bouche maistui suloiselta ja pian olimme valmiit vastaanottamaan henkilökunnan meille valmistelemat tarjoilut.

Hieno ohjelmanumero oli, kun alkukeitto valmistettiin meille salissa. Keitosta löytyi mukavasti jälkitulisuutta ja koriste, sievä riisi-kurkumalastu oli sekin maistuva. Helmut’ in energisyys oli jotain aivan mahtavaa ja hänen sanojaan tapaillen leipä kuuluu keittoon ja on se ”Amen”.

Alkukeiton jälkeen tarjoiltu jagtmeister raikasti suumme ja valmisteli meidät seuraavaan nautintoon, joka oli härkää. Pitkään haudutettua, suussa sulavaa, herkullista, maukasta härkää. Jälkiruoka ilahdutti jo kauneudellaan ja maistui sekin herkulliselta. Tarjoilut nostattivat tunnelmaa ja vesi virkisti oloamme. Palvelu oli huomaavaista ja saimme nauttia selkeitä hyviä makuja ja viihtyä pitkään. Kiitos!

SHJ