Ajankohtaista

Joona Finni jyväskylän ammattioppilaitoksesta lähtee edustamaan Suomea ammattitaidon EM-kisoihin Ranskaan. Joona edustaa Suomea tarjoilijataitolajissa.
Kaikissa kuudessa Stockmann tavarataloissa vietetään rotisseurs-viikonloppua 26-27.9, kun demokeittiössä vierailee järjestön kokkeja maukasta ruokaa valmistamassa.
Paistinkääntäjien kilpipäivänä kilvet myönnettiin myös Turussa sijaitsevalle Ravintola Smörille, joka on tunnettu laadukkaista raaka-aineista ja käsintehdystä ruoasta.
Tampere-talolle myönnettiin tänään torstaina 25.9. Rôtisseurs-kilpi, joka on tunnustus talon ravintolan laadusta sekä ruoka- ja palvelutuotteen korkeasta tasosta. Chaîne des Rôtisseurs’n eli Paistinkääntäjien järjestön kilpi luovutetaan talolle valtakunnallisena kilpipäivänä.
Peter Lex Saksasta on voittanut Etelä-Afrikassa järjestetyt kansainvälisten nuorten kokkien kilpailut.
Ravintola Murussa työskentelevä Markku Niemi on valittu vuoden sommelieriksi. Niemi on voitanut myös Paistinkääntäjien järjestämän Nuori Sommelier-kilpailun vuonna 2012.
Ari Arvonen Helsingin voutikunnasta on nimittty Suomen uudeksi valtavoudiksi. Arvonen seuraa tehtävässä Juha Ojamoa, joka hoiti vaativaa tehtävää kolmen vuoden ajan.
Tampereella järjestetään 2. – 4. lokakuuta 2014 ensimmäistä kertaa Aregala-tapahtuma, jossa kansainväliset palkitut huippukokit ohjaavat workshopeja ja opettavat omien maidensa ruokaperinteitä
Tapio Sointu, joka on tehnyt huomattavan elämäntyön lappilaisen ruokakulttuurin kehittäjänä ja puolestapuhujana, on saanut saanut Chaîne des Rôtisseurs –järjestön tunnustuksen. Pariisissa 12.7.2014 Sointu installoitiin, eli nimitettiin arvolle Membre du Conseil d'Honneur. Nimitys liittää hänet kansainväliseen kunniajäsenten neuvostoon. Neuvosto muodostuu huomattavista henkilöistä, jotka ovat tehneet töitä erityisen paljon gastronomian hyväksi.
RSS ATOM