Turun jäsenkirjeet
Tammikuu 2012
Hyvät Turun Voutikunnan Paistinkääntäjät
Mennyt vuosi oli voutikunnassamme erittäin aktiivista aikaa eri tilaisuuksineen, joista päällimmäisenä luonnollisesti suurkapitulimme, Turun Kulttuurikapituli, elokuussa.
Siitä jäi hyvä mieli ja se sai ansaittua kiitosta osallistujilta.
Pitää tunnustaa, että se oli myös kova rutistus ja välillä pakkasi jopa väsyttämään, mutta siihen osasimme totta kai varautua.
Haluan vielä kiittää Teitä kaikkia osallistujia, jotka teitte juhlasta Juhlan!
Nyt olemmekin sitten jo aloittaneet Turun talvikapitulin valmistelut. Sen ajankohta on
15.-17.03.2013 ja se tullaan järjestämään kokonaisuudessaan Naantalin Kylpylässä.
Ohjelma on vielä osittain sopimatta, joten siitä myöhemmin, mutta merkitkääpä päivämäärä allakkaanne.
Jäsentilaisuuksiemme pukeutumisen suhteen kertaan mieliinne, että niissä pukukoodi on pikkutakki tai arkipuku ja käädyt. Tästä poiketaan ainoastaan erikseen mainittaessa.
Elämme vuoden pimeintä aikaa, johon tervetullut lumi luo omaa virkistävää valoaan.
Onneksi vedetkin alkavat jäätyä, sillä paras madeaika alkaa olla käsillä.
Blinit lisukkeineen kuuluvat olennaisesti alkuvuoteen, samaten kuin made eri muodoissa. Niistä mekin pääsemme nauttimaan tällä kertaa Suomen Joutsenen Kapteenin salongissa. Sinne ilmoittaudutaan s-postilla tai puhelin osoitteeseen GSM: 0407241468 riitta.hirvonen@saunalhti.fi ja maksamalla 85,- tai 53,50 euroa
tilille 405581-27793, Turun Paistinkääntäjät. Mukaan mahtuu 31 ensimmäistä.
Maksu suoritetaan tällä kertaa etukäteen, koska siellä ei ole mahdollista käyttää maksupäätettä ja ilmoittautuminen pätee vasta maksun suorituksen jälkeen.
Tervetulomalja Cava Faustino Extra Seco
Menu
Blinejä ja mateen mätiä lisukkeineen (80 g/hlö)
Prins von Hessen Riesling, Saksa
***
Madekeittoa mateen maksalla
Prins von Hessen Riesling, Saksa
***
Seljankukkabrûlée
Nittnaus Eiswein Premium 2009, Itävalta
Menun pakettihinta 85 EUR/hlö sis. Kahvin, menu ilman viinejä 53,50 EUR/hlö
Maaliskuu
Maaliskuun jäsenilta on ravintola Mami`ssa tiistaina 13.3. Menu ja muut seikat kerrotaan seuraavassa kirjeessä.
Huhtikuu
Torstaina 19.4 menemme Uuteenkaupunkiin Gasthaus Pookiin.
Ravintoloitsija Simo Reijonsaari on luvannut jälleen kerran järjestää jotakin ylimääräistä ohjelmaa. Saapi sitten nähdä, mitä hän tällä kertaa keksii.
Toukokuu
Toukokuun ohjelma on vielä avoinna. Tehkääpä ehdotuksia paikasta.
Huomatkaa, että tilaisuuksiin ilmoittaudutaan vasta kun ilmoittautumisajankohta kerrotaan, ei siis ennakkovarauksia!
Syyskuu
Voutikuntamme järjestää 6.-12.09.2012 ruoka- ja viinimatkan Italiaan, Etelä-Marcheen. Postitse tulleessa jäsenkirjeessä on liitteenä matkan ohjelma, josta selviää mm. että oppaana toimii täydellistä suomea puhuva Paolo Pellei.
Voutikunta varaa lennot 25 henkilölle ja matka toteutuu, mikäli 20 osanottajaa on lähdössä.
Ilmoittautuminen allekirjoittaneelle alkaa heti ja päättyy 15. huhtikuuta.
Matkan hinta 1280 euroa + lento 328,37, euroa maksetaan tilille 405581-27793, Turun Paistinkääntäjät. Mikäli joku haluaa varata lennon itse, pyydän häntä ilmoittamaan siitä. Aikataulu ; 06.09. Helsinki - Rooma 07.50 - 10.15 AY781
12.09. Rooma - Helsinki 19.45 - 00.05 AY784
Matkan mahdollisesti peruuntuessa vähäisen osallistujamäärän takia rahat luonnollisesti palautetaan.
Toivottavasti matka saa riittävää kiinnostusta jäsenistössä!
Ja sitten ikuisuuskysymys:
Ilmoittakaa osoitteen muutokset ja sähköpostinne!
Toivon kaikille nautinnollisia makuhetkiä alkaneelle vuodelle!
Voutinne
Turkka Oiva
+358400823186
Lokakuu 2011
Hyvää syksyä arvoisa Rôtisseurs – jäsen!
Syksy on alkanut oikein mukavasti, puhemiesneuvosto on nimittänyt Turkka Oivan uudelle kolmivuotiskaudelle Turun Voutina. Paljon Onnea!
Lokakuu
Seuraava Dîner Amical on maanantaina 24.10.2011 klo 19.00 Naantalissa, Ravintola Trapissa. Ilmoittautuminen sekä mahdolliset pöytävaraukset ravintolaan puh. 02-435 2477 tai s-postilla asiakaspalvelu@ravintolatrappi.fi viimeistään torstaina 20.10. Menun hinta on 33,00 ilman ruokajuomia ja juomineen 47,00.
Yhteiskuljetus Turusta lähtee osoitteesta Aurakatu 2, klo 18.15,
ilmoittautumiset sihteerille s-postilla: riitta.hirvonen@saunalahti.fi tai 040-7241468.
Menu
Aperitif Aschenazy
***
Pavuilla ja vuohenjuustolla
täytetty filonyytti, päärynähyvettä ja sherry-viinietikkakastiketta
***
Fasaania “Saltimbocca”
Ilmakuivatulla kinkulla ja salvialla käärittyä fasaaninrintaa, paistettuja suppilovahveroita,
pariisinperunat
***
Tyrni-tiramisu ja sorbettia
***
Kahvi, tee
Terra Barossa Pinot Gris
Single Vineyard, Australia
Sassoregale Sangiovese Italia
Rothschild Mouton Cadet
Reserve Sauternes Ranska
Marraskuu
HeiRol Oy:n toimitusjohtaja Rolf Moborg on Turun Voutikunnan jäsen ja hän antoi ystävällisesti meille mahdollisuuden tutustua yrityksensä myyntikonttorin tiloihin ja samalla tehdä ostoksia. Tilaisuus on torstaina 24.11.2011 klo 16.00, mukaan mahtuu 20 nopeinta. Tilaisuudessa tehdyt ostokset haetaan myöhemmin sovittuna aikana. HeiRol Oy sijaitsee osoitteessa: Vanha Littoistentie 2, 20660 Littoinen. Ilmoittautumiset sihteerille viimeistään maanantaina 14.11. s-postilla: riitta.hirvonen@saunalahti.fi tai 040-7241468.
Vuoden viimeisessä jäsentilaisuudessa nautimme Rotîsseurs joulunajan Brunssin kulttuurihistoriallisessa miljöössä Aurajoen rannalla, upeasti entisöidyssä rakennuksessa Ravintola Hus Lindmanissa Piispankatu 15 jossa ravintoloitsijana toimii Henrik Ulfstedt. Brunssi nautitaan 1. Adventtina 27.11.2011 klo 12.00-15.00. Brunssille voi vanhaan tapaan kutsua mukaan myös ystäviä. Lasillinen kuohuviiniä sekä runsas ja herkullinen menu maksaa 41 € / hlö. Menu on liitteenä. Ilmoittautuminen sekä mahdolliset pöytävaraukset ravintolaan viimeistään perjantaina 18.11.2011, tilaisuuteen mahtuu160 ruokailijaa. Varaukset sähköpostilla henrik.ulfstedt@huli.fi tai numeroon 0400 466 800.
Joulukuu
Jäsenemme Chef Rôtisseur Tomi Aho on lupautunut järjestämään joulumakkaroiden valmistuskurssin Raision aikuiskoulutuskeskus Timalissa Juhaninkuja 1, joulukuun 8. Päivä klo 17.00. Osallistujat valmistavat itse ateriakokonaisuuden, jossa makkarat ovat pääteemana. Mukana toteutuksessa on avustavia henkilöitä Timalista. Makkaroita valmistamaan mahtuu 30 henkilöä. Illan hinta on 50,- ja se sisältää myös ruokajuomat. Ilmoittautumiset sihteerille viimeistään keskiviikkona 30.11. s-postilla: riitta.hirvonen@saunalahti.fi tai 040-7241468.
Tammikuu 2012
Vuoden 2012 aloitamme jälleen kuluvan vuoden tapaan Ravintola Svenska Klubbenin – 5 Floor lounaalla lauantaina 07. 01., jolloin keittiömestari Harri Lindstedt valmistaa meille vuosien 1993-96 kokkimaajoukkueen kanssa toistaiseksi salaisen kilpailumenun. Ravintolaan voi mennä katsomaan mestarien työskentelyä jo klo 12.00, mutta lounaan aloitamme klo 13.00. Ilmoittautumiset ja mahdolliset pöytävaraukset ravintolaan 02-4691670 tai info@svenskaklubben.net
Maukasta syksyä!
Riitta Hirvonen
Riitta Hirvonen
Vice-Chargèe de Missions de Turku, sihteeri
puhelin 040-7241468
Jäsenkirje syyskuu 2011
Hyvät Paistinkääntäjät
Almanakan mukaan tänään on syksyn ensimmäinen päivä ja takana on kaunis sekä erittäin työteliäs kesä Turun Kulttuurikapitulin valmistelujen parissa.
Tilaisuuden järjestelyt alkoivat kolme vuotta sitten tilojen varaamisella.
Sitten olivat vuorossa menujen suunnittelut, kapitulin teeman valitseminen, ohjelmat,
työryhmien nimeäminen ja hyvin paljon muuta mietittävää.
Viimeinen vuosi olikin jo jatkuvaa juhlan parissa työskentelyä ja viimeiset kuukaudet työtä tehtiin jo melkeinpä yötä päivää.
Ahkeruus palkittiin ja Grand Chapitre de Turku 2011 sujui hienosti kaikilta osin.
Itselleni jäi hyvä mieli kapitulista ja vaikka se teetti työtä huomattavan paljon, sitä oli ilo tehdä rakkaan harrastuksen ja järjestön eteen.
Haluan vielä tässä yhteydessä esittää parhaimmat kiitokseni kapitulityöryhmälle ja kaikille yhteistyökumppaneille, jotka tekivät mahdolliseksi suurkapitulin järjestämisen ja onnistumisen. Kiitän myös upeasta ruusukimpusta, kymmenistä sähköposteista ja puhelinsoitoista, jotka olen saanut onnistuneen kapitulin johdosta.
Tekivät voudille hyvän mielen.
Turun Kulttuurikapitulissa installoitiin sata uutta jäsentä, joista turkulaisia oli vajaat neljäkymmentä.
Paljon onnea Teille ja tervetuloa mukaan upeaan Rotissöörimaailmaan!
Järjestön presidentti Yam Attallah myönsi voutineuvostomme Vice Chargè de Presse Keijo Ketoselle Chaîne des Rôtisseurs-veljeskunnan hopeisen ansiomerkin, joka luovutettiin hänelle juhlallisen installaation yhteydessä. Parhaimmat onnittelut
Conseil d´Honneur Keijo Ketoselle!
Ansiokkaan työn Suomen valtavoutina tehneelle Antti Hemmille luovutettiin Presidentti Yam Attallahin myöntämä kultainen ansiomerkki. Hemmi jäi hyvin ansaituille eläkepäiville vaativasta tehtävästään 21.08.2011.
Lämpimät onnitteluni Antti Hemmille ja ”lokoisia eläkepäiviä”.
Uudeksi Suomen valtavoudiksi Yam Attallah on nimittänyt Argentier Juha Ojamon, joka on pitkään toiminut puhemiesneuvoston kirstunvartijana.
Lausun uudelle valtavoudille parhaimmat onnitteluni ja toivotan hänelle menestystä ja voimia vaativassa tehtävässään.
Nyt Turun voutikunnan elämä jatkuukin perinteisellä Salon Seurahuoneen syysteurastuksella keskiviikkona 21.09.2011 seuraavan menun merkeissä:
Graavattua kutusiikaa ja Jallunkaviaaria
xxx
Savolaista tappaiskaalikeittoa ja lihaa
Veripalttua, sipulikastiketta ja puolukoita
xxx
Rapeaksi paistettua kateenkorvaa,
palsternakkapyreetä
xxx
Metsäkyyhkynrintaa ja Helmi-tädin riistakastiketta
xxx
Lampaanmaitojuustoa ja
villipäärynähilloa
xxx
Omenaa ja pähkinätoskaa
xxx
kahvia, teetä
Menun hinta on 45 euroa ja sisältää alkujuoman. Viinipaketin, joka julkaistaan vasta paikan päällä, saa 35 eurolla.
Ilmoittautuminen Salon Seurahuoneelle alkaa heti ja päättyy viimeistään 14.09.2011.
Ilmoittautuminen joko sähköpostiin varaukset@salonseurahuone.fi tai (02)7337123.
Kuljetus, johon ilmoittaudutaan sihteeri Riitta Hirvoselle mieluiten s-postilla riitta.hirvonen@saunalahti.fi tai numeroon 0407241468, lähtee osoitteesta Aurakatu 2 klo 18.00 ja mukaan mahtuu 50 ensimmäistä.
Bussissa virvoketarjoilua!
Muista syksyn tilaisuuksista tietoa seuraavassa kirjeessä.
Oikein herkullista riista-aikaa ja Rotissööritervesin!
Turkka Oiva
Bailli de Turku
0400823186
CONFRÈRIE DE LA CHAÎNE DES ROTISSEURS
TURUN VOUTIKUNTA
Jäsenkirje Toukokuu 2011
Menu
Grans Moments brut Cava
Kustavin kylmäsavulohta, silakkaa ja luomukananmunaa
Cantina Terlano Terlaner Classico DOC 2009
****
Paahdettua ankkaa, parsaa ja vadelmaa
Dr. Bukling Wolf Wahenheimer Riesling Trocken 2009
****
Haudutettua luomukaritsaa Ahvenanmaalta, kevätvihanneksia ja tummaa
savukastiketta
Schloss Gobelsburg Cuvee Bertrand 2007
****
Kirsikkaa ja tonkapapua
****
Raparperia, mansikkaa ja vuohenjugurttia
Moscato dAsti
Turun Kulttuurikapitulin järjestelyt ovat hyvässä mallissa ja etenevät edelleen tasaista tahtia, mutta vielä on paljon tehtävää edessä, joihin voutikunta toivoo jäsenistöltä apua. Tarvitsemme lisää vapaaehtoisia mukaan talkoisiin sekä ennalta että kapitulin aikana tehtävään työhön. Kiitos kaikille jo vapaehtoiseksi ilmoittautuneille. Ilmoittautuminen sihteerille mahdollisimman pian.
CONFRÈRIE DE LA CHAÎNE DES ROTISSEURS
TURUN VOUTIKUNTA
Maaliskuu 2011 Kevättervehdys Turun Voutikunnan Paistinkääntäjille! Talven selkä taitaa olla taittunut, rapsakkaat pakkaset toivottavasti ohi ja saamme nauttia kevään auringosta. Huhtikuun jäsentilaisuus on ravintola Suomalaisella Pohjalla maanantaina18.04.2011 klo 19.00.Illan menu:Kookos-sinisimpukkakeittoa ja talon leipääPoro-Wallenberg, riistakastiketta ja kasvispaistosta Sitruunatorttua ja Italialaista marenkiaMenun hinta on 48 euroa sisältäen alkumaljan, kahvin/haudutetun teen sekä lähdeveden läpi aterian.Viinipaketin, Aboa Blanc, Turku 2011 kulttuuripääkaupunkiviini jaGnarly Head Zinfandel, USA, hinta on 18euroa.Ilmoittautuminen ja mahdolliset pöytävaraukset ravintolaan viimeistään tiistaina 12.04.2011, puhelin: 02-2512000 tai ravintola@suomalainenpohja.com Ravintola Suomalainen Pohja, Aurakatu 24 20100 Turku. Turun Kulttuurikapituli 19.-21.08.2011 – Ilmoittautuminen alkaa tiistaina 15.03.2011 osoitteessawww.rotisseurs.fi==>Turku==>Grand Chapitre de Turku.– Teille aukeaa sivu, josta voitte klikkaamalla valita joko suomen- tai englanninkielisen vaihtoehdon ilmoittautua kapituliin.– Sivuilta löytyvät erittäin selkeät ohjeet, joita pitää noudattaa tarkasti, jotta kaikki sujuu mutkattomasti.– Tässä yhteydessä ilmoittaudutaan myös Rôtisseurs-golfiin, jonka kaikki tiedot löytyvät sivustolta asianomaisesta kohdasta.– Huomioikaa myös mahdollinen osallistumisenne OMGD-installointiin. Myös se voi tapahtua ainoastaan kapitulin yhteydessä.– Muistakaa ilmoittaa myös seuralaisenne. Tästäkin on selkeät ohjeet sivustolla.– Kapituli- ja installointipaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.– Majoituksestaan jokainen huolehtii itse. Olemme varanneet tietyt kiintiöt sivuilla mainituista hotelleista tunnuksella ”Kulttuurikapituli”. Muuta huomioitavaa: – Kapitulin järjestelypäällikkö on Turun voutineuvoston sihteeriVice Chargèe de Mission Riitta Hirvonen, +358407241468, riitta.hirvonen@saunalahti.fi– OMGD-yhdyshenkilö on Vice Echanson Tommi Westerlund,+358405632255, tw@amkafin.fi– Rôtisseurs-golfin yhdyshenkilö on Chevalier Olli Jurvainen, +358409131322, olli.jurvainen@hammaspulssi.fi– Olemme varautuneet vastaanottamaan 500 osallistujaa, mikä on huima määrä, mutta Kulttuurikapitulimme on myös herättänyt laajaa kiinnostusta jäsenistössä sekä Suomen rajojen sisä- että ulkopuolella, joten kannattaa olla valppaana ja toimia ripeästi.– Osallistujat voivat tilata sivuilla mainittuja tuotteita ennakkoon ”kulttuurikapitulihintaan” ilman toimituskuluja.Tilatut tuotteet luovutetaan ilmoittautumispaketin yhteydessä. Installoitaville erityisesti: – Kapitulissa on sata installointipaikkaa, jotka, kuten joaiemmin totesin, täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.Niitä ei voi varata etukäteen. Korostan tätä, koska olen saanut lukuisia mahdollisia ennakkovarauksia koskevia puheluita.Olkaa siis ”sormi liipasimella” 15.03.2011! Ja sitten vielä kestokehotuksena: paperikirjeen saajat, ilmoittakaa s-postiosoitteenne sihteerille ja minulle!!! Oikein aurinkoista sekä maukasta kevättä toivottaen ja Rotissööriterveisin! Turkka Oiva Bailli de Turku +358400823186 turkka.oiva@kolumbus.fi Helmikuu 2011 Hyvää alkavaa kevättä arvoisa Rôtisseurs – jäsen! Aloitimme vuoden Suomen keittiömestareiden maajoukkueen (1993-96) valmistamalla salaisella kilpailumenulla. Helmikuussa nautimme jo useina vuosina tutuksi tulleita bliniherkkuja Ravintola Kaskenahteessa. Jatkamme kevättä yllätysten merkeissä. Maaliskuu Seuraavaksi saamme nauttia yllätysmenun Ravintola Mamissa tiistaina 29.03.2011 klo 19.00 Ravintoloitsijat ”Mami” Sari Espola ja ”pojat” keittiömestarit Marko Rauhala ja Mikko Piipponen valmistavat meille suussa sulavia herkkuja ja juomanlaskija Ville Immalan valitsemat viinit hellivät makuhermojamme. Yllätysmenu ja viinipaketti yhdessä maksaa 76,- tai menu ilman viinejä 50,-. Mukaan mahtuu 36 henkilöä. Ilmoittautuminen ja pöytävaraukset ravintolaan viimeistääntiistaina 22.03.2010 puhelin(02) 231 1111 tai s-postilla myynti@mami.fi osoite: Linnankatu 3, 20100 Turku Lisäksi tiedoksenne: Ilmoittautuminen kesän suurtapahtumaan, oman voutikuntamme järjestämään Kulttuurikapituliin 19.-21.08.2011, alkaa 15.03.2011. Voudin kirje tulee viikon 10 alussa, jossa tulevat tarkemmat ohjeet. Erityisesti installoitavia kehotetaan olemaan valppaana, että varmasti mahtuvat mukaan installoitavaksi. Turun Kulttuurikapitulin järjestelyt ovat hyvässä mallissa ja etenevät tasaista tahtia, mutta vielä on paljon tehtävää edessä, joihin voutikunta toivoo jäsenistön apua. Tarvitsemme useita vapaaehtoisia mukaan talkoisiin sekä ennalta että kapitulin aikana tehtävään työhön. Ilmoittautuminen sihteerille mahdollisimman pian. Aurinkoisin terveisin Riitta Hirvonen Riitta HirvonenVice-Chargèe de Missions de Turku,sihteeripuhelin 040-7241468
Joulukuu 2010
Joulutervehdys Turun Voutikunnan Paistinkääntäjille
Aika lähellä on hetki, jolloin Suomen Turku julistaa joulurauhan, jota katsellaan ja kuunnellaan eri puolilla maailmaa asuvien suomalaisten kodeissa.
Se on hetki, joka viimeistään herkistää mielet kristikunnan suuren juhlan, joulun, viettoon.
Jouluhan merkitsee meille rotissööreille hyvin tärkeätä aikaa yhdessä läheisten kanssa nautittujen herkullisten aterioiden parissa.
Tänä vuonna järjestettiin kaksi kapitulia, maaliskuussa Kuopiossa ja syyskuussa Helsingissä, kumpikin onnistuneita rotissööritilaisuuksia.
Tulevana vuonna kevätkapituli on helmikuun alussa Rukalla, teemana karhu.
Sen jälkeen paistinkääntäjät kokoontuvatkin omaan Turun Kulttuurikapituliimme
19.-21.08.2011. Valmistelumme ovat melkoisen hyvässä mallissa ja etenevät tasaista tahtia. Ilmoittautuminen tullee alkamaan maaliskuun 1. päivänä ja vieraita odotamme 500. Toistan kehoitukseni merkitä päivämäärät almanakkoihinne.
Kulunut vuosi on ollut voutikunnassamme aktiivista aikaa, tapahtumia on ollut totuttuun tapaan ja perinteinen brunssimme keräsi tänä vuonna 279 osallistujaa!
Vuoden aikana voutikuntaamme on hyväksytty 15 uutta jäsentä ja toivotan
heidät lämpimästi mukaan upeaan toimintaamme!
Tarkemmat tiedot odotetusta Slovenian matkasta ovat liitteenä. Mukaan mahtuu
40-42 osallistujaa ja paikat varataan ilmoittautumisjärjestyksessä.
Voutikunta hoitaa yhteiskuljetuksen Turusta lentoasemalle ja takaisin.
Tammikuussahan on lounas Svenska Klubbenilla lauantaina 08.01.2011 ja siitä tarkemmin edellisessä kirjeessä.
Jo perinteeksi muodostunutta blini-iltaa vietämme ravintola Kaskenahteessa torstaina
17.helmikuuta sekä perjantaina 18. helmikuuta klo 19.00. (Torstai on jo täyteen varattu.)
Kuohuviini
Blinit lisukkeineen
Valkoviinikermassa haudutettua madetta juuresten kera
Metsämarjajäädykettä
Kahvi/tee
Hinta on 51 euroa ja ilmoittauminen tapahtuu suoraan ravintolaan numeroon
(02) 2315552 perjantaihin 11.02.2011 mennessä.
Kiitän Turun voutikunnan jäseniä aktiivisuudesta
ja toivotan Teille kaikille
Riemullista Joulua ja
kaikin puolin Hyvää Rotissöörivuotta 2011!
Jouluisin terveisin
Turkka Oiva
Bailli Règional de Turku
0400 823186
turkka.oiva@kolumbus.fi
Lokakuu 2010
Hyvät Turun Voutikunnan Paistinkääntäjät
Helteinen kesä on siirtynyt mukavien muistojen albumiin ja olemme saaneet nauttia kuulakkaista, aurinkoisista syyspäivistä ja syksyn ensimmäisen nautittavan Diner Amical-illan Ravintola Herman`issa.
Seuraava tilaisuus on Salon Seurahuoneen Syysteurastus (menu elokuun jäsenkirjeessä), jonka bussikyyti täyttyi ennätysvauhtia, mutta sinnehän pääsee kätevästi vaikkapa junalla.
Seuraava jäsentilaisuutemme onkin sitten jo perinteinen Brunssi, joka järjestetään taas ensimmäisenä adventtina 28.11.2010 klo 12.00-15.00 tällä kertaa Naantalin Kylpylässä. Brunssillehan voimme mennä koko perheen voimalla ja ottaa ystäviä mukaan. Lasillinen kuohuviiniä ja liitteen runsas herkullinen menu maksaa 39 €/hlö.
Ilmoittautuminen sekä pöytävaraukset Naantalin Kylpylän myyntipalveluun puhelin (02)4455100 viimeistään tiistaina 23.11.2010.
Eiköhän rikota taas kerran 200 osallistujan raja!
Bussit 11 ja 110 pysähtyvät kylpylän kohdalle ja kulkevat 20 minuutin välein.
Menu
Mehu- ja hedelmäasema:
appelsiini-, omena- ja hedelmämehua
appelsiinin ja greipin puolikkaita
leikattuja tuoreita hedelmiä
Salaatti- ja leikkelepöytä;
Graavattua lohta ja siikaa, kaprista ja sinappikastiketta
Silli- ja silakkavalikoima
Lämminsavulohta
Keitettyjä kananmunia
Leikkelevalikoima
Siian- ja kirjolohenmätiä, smetanaa ja sipulia.
Caesar-salaattia ja marinoituja jokiravun pyrstöjä
Katkarapuja ja Thousand Island-kastiketta
Tomaatti-mozzarellasalaattia, basilikaöljyä
Tillikurkkua
Marinoitua punasipulia, kalamataoliiveja ja aurinkokuivattujatomaatteja
Vihreää salaattia ja kirsikkatomaatteja
Valikoima Kylpylän leipomon leipiä ja leivonnaisia, sekä paahtoleipää.
Lämminpöytä;
Pekonia
Bratwurstia
Paistettuja kasviksia
Lihapullia
Tilliperunaa
Päivän pastaa
Päivän kalaa
Carverypiste:
Härän sisäfileetä ja punaviinikastiketta
Karitsan paahtopaistia
Jälkiruokapöytä:
Valikoima suomalaisia ja mannermaisia juustoja
Mansikoita ja mascarponea
Maitosuklaapannacotta
Tuore hedelmä-marjasalaattia ja vanilijakastiketta
Mangopiirasta
Limestuorejuustoleivos
Toscapiirasta
Vadelma cupcake
Lettuja, kermavaahtoa, hilloja, sekä suklaalastuja
Kahvi ja petit fours
Turun Kulttuuripääkaupunkivuoden aloitamme kuluvan vuoden tapaan Ravintola Svenska Klubbenin lounaalla lauantaina tammikuun kahdeksantena, jolloin keittiömestari Harri Lindstedt valmistaa meille vuosien 1993-96 kokkimaajoukkuekaveriensa kanssa toistaiseksi salaisen kilpailumenun.
Ravintolaan voi mennä katsomaan mestarien työskentelyä klo 12.00, mutta lounaan aloitamme klo 13.00. Lounaan hinta on 37,50 € ja viinipaketin 22,50 €.
Ilmoittautuminen tilaisuuteen (02)4691670 tai sonja.westerlund@svenskaklubben.net,
alkaa heti ja päättyy tiistaina 04.01.2011.
Arvoisat uudet jäsenemme, toivon näkeväni Teitä tilaisuuksissamme!
Ensi vuonna on kaksi kapitulia, joista ensimmäinen Oulun voutikunnan järjestämä Rukalla 04.-06.02.2011 teemana karhu. Sinne on ilmoittautuminen menossa ja tapahtuu Oulun voutikunnan sivujen kautta.
Sitten onkin vuorossa oma kapitulimme, GrandChapitre de Turku, jonka olemme nimenneet Turun Kulttuurikapituliksi. Sen ajankohta on 19.-21.08.2011.
Perjantain Diner Amical on Naantalin Kaivohuoneella, lauantain lounaat Svenska Klubbenilla, Suomalaisella Pohjalla, Herman`issa ja Börsin Jugend-salissa.
Installaatio ja Grand Diner ovat Caribiassa.
Ilmoittautuminen Kulttuurikapituliin alkaa maaliskuussa 2011.
Merkitkääpä ajankohta almanakkaanne!
Ensi vuonna Turun voutikunta järjestää jo pitkään toivotun ruokamatkan Sloveniaan 25.-29.04.2011.
Sloveniahan on Rotissöörivaltio ja tulemme nauttimaan siellä todennäköisesti ainakin kaksi ateriaa kilpiravintoloissa. Järjestelyt ovat vielä sen verran kesken, ettei siitä tällä kertaa tämän enempää. Matka toteutuu, mikäli mukaan lähtee vähintäin 30 henkilöä ja mukaan mahtuu 40 ruuan ystävää.
Ja sitten taas kerran muistutan Teitä mahdollisista osoitteen muutoksista ja sähköpostiosoitteista.
Meillä puuttuu melkoisesti sellaisten jäsenten s-postiosoitteita, joilla tiedän sen varmasti olevan. Toivonkin, että tunnette pienen piston ja panette sen tulemaan.
Oikein Maukasta Syksyä ja Rotissööriterveisin!
Turkka Oiva
Bailli de Turku
turkka.oiva@kolumbus.fi
0400823186
Jäsenkirje elokuu 2010
Ravintola Herman järjestää Dinèr Amical-tilaisuuden torstaina 23.09.2010 klo 19.00 teemana Herman`in klassikot.
Tryffelillä maustettua valkopapukeittoa
Mas des Bressades Cuvée Excellence Blanc 2008, Rhone, Ranska
Rypäleet : Rousanne, Viognier, Grenache Blanc
´
***
Prässättyä häränrintaa
Mas des Bressades Cuvée Excellence Blanc 2008
***
Paahdettua kuhaa, kermaanmuhennettuja kanttarelleja
Trimbach Pinot Gris Réserve, Alsace, Ranska
***
Omenabrûle ja herukanlehtisorbet
