Turun Paistinkääntäjien Kekrikapituli

28.10.2019


Talvikapituli järjestettiin Suomen aurinkoisimmassa kaupungissa, Naantalissa, syksyn sateisimpana päivänä. Mutta ilma ei kapitulivieraita häirinnyt.

Turun Paistinkääntäjien Kekrikapituli

 

Naantali, 26.10.2019

 

Sadonkorjuujuhla, eli "Kekri"

 

Talvikapituli järjestettiin Suomen aurinkoisimmassa kaupungissa, Naantalissa, syksyn sateisimpana päivänä. Mutta ilma ei kapitulivieraita häirinnyt.

 

Kekri kääntyy nykyään Pyhäinpäiväksi tai amerikkalaistuneeksi Halloweeniksi, mutta sen kanssa juhlalla on hyvin vähän tekemistä. Toki yhteiset juuret, eli sadonkorjuuajan päättymisen juhlinta. Monet Kekri-juhlan perinteistä ovat sittemmin siirtyneet osaksi modernia jouluamme. Kekrinä pöytä laitetaan koreaksi, herkut pidetään tarjolla läpi yön ja syödään sekä juodaan kuin huomista ei olisikaan.

 

Ja tämän me osasimme!

 

Turun aluevouti, Riitta Hirvonen tiimeineen vastasi tämän upean tapahtuman järjestämisestä miltei 200 vieraalle ympäri Suomea. Kapituli alkoi lounaalla Le Soleil-ravintolassa Naantalin Kylpylän tiloissa. Naantalin Kylpylä on yksi Euroopan johtavia kylpyläkohteita ja palkittu myös hotellitoiminnastaan. Lounas oli myös Turun voutikunnan jäsentapahtuma. Kuutisenkymmentä gourmandia nauttivat ajankohtaan ja paikallisuuteen perustuvat herkullisen kolmen ruokalajin lounaan.

 

Lounasta seurasi Maatalousmuseo Saran näyttelyamanuenssi Iina Wahlstömin mielenkiintoinen luento Kekrin historiasta ja perinteistä. Opimme paljon ja saimme myös virallisen luvan syödä ja juoda runsaasti Kekrin aikana. Oli nimittäin niin, että mikäli maatalon isäntä oli humalassa kekrinä, oli ensi vuonna luvassa hyvä sato. Mutta syytä varovaisuuteen silti on, sillä mikäli isäntä sammui kesken illan, oli viljasadolle odotettavissa vastaava kohtalo: sato lakoontuisi.

 

Ilta aloitettiin installoinnilla, jossa noin 70 uutta ja vanhaa jäsentä sai kunnian kiivetä lavalle vastaanottamaan uudet käädyt. Installoijana toimi Officier Commandeur Ari-Pekka Parviainen ja tilaisuudesta teki erityisen juhlavan Kari Aihisen saama tunnustus: hän sai kaikkien aikojen korkeimman arvon Suomessa: Grand Officier Maitre Rotisseur. Kari "Kape" Aihinen on edistänyt erityisesti perheiden yhteistä ruokailukulttuuria Suomessa.

 

Grand Dîner

 

Illallinen nautittiin Naantalin Kylpylän Paviljonki-ravintolassa. Menu oli jälleen rakennettu paikallisten raaka-aineiden ympärille, joissa korostui puhtaus, tuoreus ja ympäristöystävällisyys. Pääraaka-aineet olivat siika, kuha, paikallinen lammas, tyrni ja lakka. Lampaanliha oli peräisin Turun voutikunnan jäsenien Peppi ja Marko Laineen Mikkolan tilalta, Salon Halikosta.

 

Kylpylän tiimi ylitti odotuksemme sekä keittiössä että salissa. Menu yhdisteli innovatiivisuutta ja klassista osaamista - sekä ruoassa että juomassa. 

 

Sekä uudet että vanhat jäsenet poistuivat illalliselta innolla jo seuraavaa kapitulia sekä varsinkin uutta satokautta odottaen!

 

Petri Hollmén

Vice Charge de Mission

Bailliage de Turku