Ajankohtaista

Seinäjokelaiselle Ravintola Juurella on saanut Chaîne des Rôtisseurs-kilven. Kilpi luovutettiin Miia Keski-Nikkolan ja Jani Unkerin luotsaamalle ravintolalle juhlallisesti 20.4.2016. Kilven luovuttivat Suomen Valtavouti Ari Arvonen ja Pohjanmaan vouti Kaj Lax noin 35 Pohjanmaan Paistinkääntäjät ry:n jäsenen ja avecin todistaessa tapahtumaa.
Lauantaina 23.4.2016 juhlittiin korkeatasoista ja laaja-alaista ruokaosaamista sekä ravintoloissa että alan myymälöissä. Kaikille avoimia Rôtisseurs-kilpipäivän tapahtumia ja kampanjoita järjestettiin ympäri Suomea. Suomalaislähtöinen teemapäivä on kahden vuoden aikana levinnyt ennennäkemättömän laajalti ympäri maailmaa ja tänä vuonna gastronomista osaamista juhlistettiin jo lähes 30 maassa.
Ravintola PikkuVELI on Keski-Pohjanmaalla Ylivieskan keskustassa ravintola, jonka toimitusjohtajan, Maître Rôtisseur Jari Ruonakosken sydämen asia on lähiruuan tarjoaminen.
Lahden Seurahuoneen Hämesalille luovutettiin kilpi 1.4. usean vuoden tauon jälkeen.
Tunnettu Lapin ruokakulttuurin puolestapuhuja, vaalija ja edistäjä keittiömestari Tapio Sointu on kuollut.
ViiniExpon yhteydessä Helsingin messukeskuksessa 19.3.2016 järjestettyjen nuorten sommelierien Suomen mestaruuskilpailuissa kultaa voitti Ravintola Sinnessä Helsingissä työskentelevä Edmund Liew. Kilpailu koostuu kuudesta eri osa-alueesta joihin lukeutuu teoriakoe, juomien tunnistamista sekä tarjoilua. Voiton myötä Liew edustaa Suomea kansainvälisissä Nuorten sommelierien kilpailuissa Liechtensteinissa.
Paistinkääntäjät ovat mukana huhtikuussa 2017 ilmestyvän Suomalaisen gastronomian historia –teoksen (Gummerus 2017) kokoamisessa. Itsenäinen Suomi täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Suomen Keittiömestarit, haluamme olla juhlavuoden kunniaksi mukana nostamassa Suomea ruokamatkailumaana maailmankartalle.
Viiniexpon yhteydessä järjestettävään kilpailuun voi osallistua 21-30-vuotias Suomessa alalla työskentelevä viini-alan ammattilainen, jolla on suosittelijana Paistinkääntäjä-järjestön jäsen.
Turun ydinkeskustassa, aivan Aurajokirannassa on paikka, joka on tunnettu laadusta niin ruuan, kattauksen kuin asiakaspalvelunkin suhteen. Sinne pääsee kuitenkin vain kutsusta - pöytävarauksia ei oteta.
Vuoden kilpiravintola -tunnustus myönnettiin pitkästä aikaa muulle kuin helsinkiläiselle ravintolalle. Ravinto Rouxin pitkäaikainen työ gastronomian edistämiseksi ja vaalimiseksi sai tunnustuksen, kun Suomen gastronominen seura valitsi sen vuoden ravintolaksi.
RSS ATOM