Suomen paistinkääntäjien harrastajajäsenten SM-kokin tittelistä kilpaillaan Jyväskylän Paviljongissa 31.3.2012 Ruoka2012 –messuilla. Kilpailussa on kaksi vaihetta, alkukilpailuun osallistutaan reseptipohjaisena. Lähetettyjen reseptien pohjalta valitaan SM-kokkikilpailun finalistit, jotka kilpailevat ammattikeittiössä yleisön edessä.

Alkukilpailu

Kilpailutehtävänä on suunnitella neljälle henkilölle alkuruoka kalasta, pääruoka lihasta ja jälkiruoka omenasta ja puolukoista.

Alkuruoka:
Kalaruoan pääraaka-aine on omavalintainen kala, lisäraaka-aineena saa käyttää äyriäisiä ja nilviäisiä. Annoksessa on oltava yksi kasvis / salaatti komponentti. Yksi kastike on pakollinen.

Pääruoka:
Pääruoan pääraaka-aine on naudan Luomu-ulkofilee, yksi päälisäke, kaksi kasvislisäkettä ja yksi kastike.

Jälkiruoka:
Jälkiruoan pääraaka-aineena on omena ja puolukka sekä kaksi muuta vapaavalintaista komponenttia.

Finalistien valinta

Reseptien pohjalta arvovaltainen raati valitsee finaaliin 6 kilpailijaa. Valinta suoritetaan 28.1.2012. Finalistit tullaan julkistamaan Paistinkääntäjien ja Ruoka2012 –messujen internet-sivuilla. Finalisteille ilmoitetaan myös henkilökohtaisesti.

Finaali

Paistinkääntäjien harrastajajäsenten SM 2012 kokkikilpailun finaali järjestetään ns. korikilpailuna. Finaalissa valmistetaan kolmen ruokalajin menu (alku-, pää- ja jälkiruoka) neljälle. Raaka-ainekorin sisältö ilmoitetaan finaaliin kutsun yhteydessä. Valmistusaikaa on yhteensä 4 tuntia.

Kilpailu järjestetään Ruoka2012 -messuilla 31.3.2012. Kilpailu tapahtuu ammattikeittiöissä yleisön seuratessa ruoan valmistumista. Tapahtumaa juontaa ruokatieteilijä, huippukokki Jaakko Nuutila.

Pääpalkintona on pidennetty viikonloppu -paketti (to-su) kahdelle Luoston-Kerttulissa, jossa majoitus korkeatasoisessa kelomajassa ja kolme kolmen ruokalajin illallista Ravintola Kerttulissa.  Lahjakortin arvo on n. 1000 eur.

Samaan aikaan Jyväskylän Paviljongissa järjestetään Elämysviikonloppu 2012 -tapahtuma, joka
koostuu Ruoka2012 messujen lisäksi Jyväskylän Kirjamessuista, Viini2012 –tapahtumasta, Vapaa-aika sekä Tyyli ja Hyvinvointi –messuista.